Tolvanen on piirtänyt aina.
”Sain koulussa aina piirustuksesta kympin. Jopa lukiossa, vaikka kuvaamataidossa oli kaksi tuntia aikaa ja minä tein matikan tai ruotsin tehtäviä, kunnes viisi minuuttia ennen tunnin loppua tuli lehtori Vanas sanomaan, että sinunkin pitää tehdä jotain. No, kävin kastelemassa paperin ja tein vesivärilaveerauksen ja vein sen opettajalle. Hän totesi, että oikein hyvä, minä kuivatan tämän. Tapaus kuvaa hyvin sitä, miksi motivaatio piirtämiseen ei noussut esiin”, Tolvanen kertoo.
Toisaalta myös koulu vaikutti. Joensuun Lyseon henki oli matemaattis-luonnontieteellinen ja välillä Tolvasesta tuntui, että piirtämistä pidettiin jotenkin arvottomana.
”Aloin tajuta, että piirtämisellä ei ehkä elä ja siksi jatkoin kameran kanssa. Näin oli, kunnes vuonna 1996 sain Photoshopin ja totesin sen todella mahtavaksi ohjelmaksi piirtäjille ja kuvittajille. Opittavaa riitti.
1970- ja 80-luku olivat värivalokuvauksen nousun aikaa ja valokuvien alle hautautui paljon kuvittajien osaamista. Helsingistä tosin löytyi muitakin esimerkkejä, ja varsin upeita - mutta ei maakunnista.
Kuvittajien mahdollisuudet laajenivat digitaalisuuden myötä valtavasti. Tekniikan kuvituksiin tuli uusia ulottuvuuksia: kollaasien teko helpottui ja mielikuvituksen rajat kasvoivat ohjelmien mukana. 2000-luvulla kuvittajien merkitys ja arvostus onkin kasvanut”, Tolvanen pohtii.
Tolvasen tytär Pirita toimii yrittäjänä ja kuvittajana Helsingissä: www.piritatolvanen.fi