• Mitä tuli tehtyä

Tere Tolvanen

Valokuvaaja-puutaiteilija-kuvittaja

  • Mitä tuli tehtyä

digi tulee 1996-2001

Studio T. Tolvanen sai ensimmäisen kunnollisen tietokoneen ja työaseman vuonna 1996. Siitä alkoi uusi vaihe. Opettelemista riitti. 90-luvun lopulla Tolvanen alkoi tarjota asiakkaille kuvausten lisäksi myös graafisia palveluja, kuten esitteitä, julisteita ja katalogeja.

”Vuosituhannen vaihteessa totesin, että entinen osaaminen ei auta. Vuonna 2001 lopetin valokuvaustoiminnan kokonaan ja jäin yksin hoitamaan koko firman työt”, Tolvanen kertoo.

”Digitalisaation tulo Kuopioon sisälsi tietämättömyyttä, osaamattomuutta ja muutosvastarintaa. Ja vaikka itse yritti olla utelias ja eikä vastustanut kehitystä, niin vaikeaa oli. Lisäksi tietotekniikka ja yhteydet maksoivat maltaita ja tämän päivän mittakaavassa tehot olivat todella surkeita. Eli jos ostit jotain, niin kahden vuoden päästä sillä ei tehnyt mitään. Toisin sanoen, minun sukupolveni maksoi hillittömästi keskeneräisistä vehkeistä. Onneksi en ostanut yhtään kameraa tuolloin”, Tolvanen kertoo.

Töitä tehtiin kuitenkin. Tolvanen opetteli kaiken itse, ja haki apua tarvittaessa - ensimmäiset verkkosivut asiakkaalle tehtiin 90-luvun lopulla Tolvasen pojan Pertun avustuksella.

Perttu rakensikin sittemmin ammatin verkkosivustojen tekemisestä, ja toimii nykyisin oman firmansa kautta verkkosivustoprojektien konsulttina Helsingissä: www.perttutolvanen.com

>> Seuraavaksi: kuvittaja-graafikko 2001-2014

 

09 kalevankdun toimisto.jpg
mainoskuva-automainos-autokoulu-peiponen.png
mainoskuva-chymos.png
mainoskuva-genelec-kansi.png
mainoskuva-emma.png
mainoskuva-KS-jatkopalvelu.png
piirros-laakerikauppa.png
mainoskuva-teknocity.png
mainoskuva-autorobot.png
10 kooste.jpg
11 peiponen.jpg
12 telemic.jpg
kalevankatu-toimisto-perttu-ja-tere.png
studio-t-tolvanen-oy-logo.png

Kaikki kuvat (c) Tere Tolvanen